Olen lähdössä pian taas Balkanille, mutta halusin palata vielä hetkeksi kevään 2024 tunnelmiin Montenegrossa. Kiitos puolisoni, joka on taitava ja luotettava kuski, olen päässyt tutustumaan Durmitorin vuoriston kaltaisiin paikkoihin. Ilman häntä tällaiset kokemukset olisivat jääneet minulta “hermoheikkona” väliin. Tämä maa tarjosi upeita luontoelämyksiä, joita muistelen vieläkin ihmeissäni.

Piva-joen ylitys matkalla Zabljakista Pluzinen kaupunkiin.

Montenegro kätkee pinta-alaansa nähden yllättävän suuren biologisen monimuotoisuuden. Vaikka koko on vain noin 13 800 km², alueella esiintyy yli 3 250 kasvilajia – enemmän kuin monissa paljon suuremmissa Euroopan maissa. Biogradskin luonnonpuisto suojelee yhtä Euroopan viimeisistä aarniometsistä, joissa kasvaa esimerkiksi satoja vuosia vanhoja pyökkejä ja kuusia.

Alueen kasvilajiston runsaus johtuu Montenegron vaihtelevasta topografiasta (maan pinnanmuodostuminen) ja ilmasto-oloista. Maan länsiosien Välimeren ilmasto kohtaa idässä mannerilmaston. Alueella on sekä rannikkoa, vuoristoa että syviä kanjoneita. Tällainen maantieteellinen vaihtelu luo otolliset olosuhteet monille harvinaisille lajeille sekä endeemisille lajeille, jotka esiintyvät vain tietyllä alueella maailmassa.

Montenegrossa tavataan useita kasveja, joita ei löydy muualta maailmasta. Esimerkiksi Degenia velebitica ja Edraianthus serpyllifolius ovat Balkanin niemimaalle ominaisia lajeja, joiden levinneisyysalue ulottuu myös Montenegron vuoristoon. Ilmaston muuttuminen ja ihmistoiminta, kuten rakentaminen ja metsien hävittäminen, uhkaavat kuitenkin näitä lajeja.

Oma hermostoni oli Montenegrossa kovilla. Vuoristoteillä kurvailu yhdistettynä balkanilaiseen ajokulttuuriin sai aikaan sen, että minulla kesti toipua matkastamme useita viikkoja, mutta kyllä kannatti. Montenegro on nimensä arvoinen. Mustat vuoret olivat kunnioitusta herättäviä, ehkä vähän jopa uhkaavia. Minulla näihin maisemiin liittyi myös erään menneen elämän käsittelyä, mikä toi matkaan lisämaustetta, mutta en mene nyt siihen sen tarkemmin.

Henkeäsalpaava Durmitor

Lensimme vappupäivänä Helsingistä Norwegianin suoralla lennolla Tivatiin. Molemmissa päissä kentällä oli ihanan rauhallista (ahdistun ihmisjoukoista, joten minulle tämä oli helpotus). Vietimme Tivatissa muutaman päivän. Kaupunki on mielestäni kiva kohde esimerkiksi pitkän viikonlopun viettoon. Muut rannikon suosikkikohteet jätimme väliin keskittyen maaseutuun ja luontokohteisiin.

Tivatista suuntasimme Durmitorin kansallispuistoon. Montenegron tunnetuimpiin luontokohteisiin kuuluuvan kansallispuiston alueella elää noin 1 500 ihmistä, joista suurin osa saa elantonsa maanviljelystä ja paimentamisesta. Kansallispuiston pinta-ala on 390 neliökilometriä ja korkein huippu, Bobotov kuk, kohoaa 2 522 metrin korkeuteen. Tarajoen laakso puolestaan on Euroopan syvin kanjoni.

*Kansallispuisto perustettiin 1952, mutta aluetta on suojeltu jo vuodesta 1907, jolloin Crno jezero -järvi suojeltiin.*

Puiston itärajalla on Žabljakin kylä, jossa on noin 2 000 asukasta. Majoituimme Žabljakissa Casa di Pino Eco Lodgessa, joka oli todella hyvä valinta.

Aamiainen oli riittävän monipuolinen, mutta ei överi sisältäen paikallisia ruokia - monissa paikoissa aamiaisella tarjottiin kevätsipulin varsia. En tiedä miksi, mutta söin, koska terveellistä.

Heiltä löytyi myös teebaari, jossa oli tarjolla vuoriston yrttejä. Lisäksi löytyi jopa suomalainen sauna, mikä teki hyvää patikoinnin päälle.

Durmitor on yksi Montenegron erityisistä kasviympäristöistä. Durmitorin kansallispuistosta on löydetty noin 700 kasvilajia.

Metsien nisäkkäisiin puolestaan kuuluvat karhu, saukko, villisika, villikissa ja gemssi. Birdlife Internationalin mukaan puistossa elää 130 lintulajia. Niihin kuuluvat maakotka, käärmekotka, muuttohaukka, mehiläishaukka, kivikkopyy, metso ja teeri. Puiston vesistöissä elää useita lohikaloja, kuten tonavanjokilohi, purotaimen, puronieriä ja harjus.

*Kansallispuistossa on 18 jäätikköjärveä, joista suurin on* ***Crno jezero (Mustajärvi).*** Osa järvistä laskee vetensä maanalaisiin luoliin, joista suurin on 897 metriä syvä. Kiersimme Mustajärven ympäri. Reitti oli hieman haastava ainakin näin huonojalkaiselle, koska polku oli monin paikoin jyrkässä rinteessä ja sortunut.

Kasvillisuus Durmitorissa vaihtelee laaksojen ainavihannoista metsistä, välimerellisiin havumetsiin, alpiinisiin metsiin ja soihin sekä alppiniittyihin.

*Kuvassa mahdollisesti vainiotyräkki (Euphorbia segetalis L.)*

*Kuvassa mahdollisesti tummaraunioinen (Asplenium trichomanes)*

*Kuvassa mahdollisesti hopearikko (Saxifraga panivulata Mill)*

Montenegrossa on paljon kulkukoiria, joita liikkui myös Durmitorin kansallispuistossa. En tiedä, kuinka selviytyvät varsinkin talven yli vuoristossa.

Paikalliset vaikuttivat ruokkivan myös kulkukoiria. Välillä olikin vaikea tietää, onko koiralla koti vai ei, sillä myös monet kotikoirat kulkivat omia teitään vapaudesta nauttien.

Hän oli meitä ystävällisesti vastaanottamassa ja otti kiitollisena läheisyyden ja rapsutukset vastaan, kun saavuimme Mustajärvelle. Turkki tuntui tiiviiltä ja paksulta, joten paljon oli aikaa ulkona vietetty.

Durmitorissa alppiniityt ja karstialueet tarjoavat kasvualustan lukuisille harvinaisuuksille. Vuoristo on vaikeakulkuista, mikä on pitänyt ihmisasutuksen vähäisenä ja osaltaan luonut suojaisat olosuhteet monimuotoisuuden säilymiselle.

Vuorilla oli vielä hieman lunta, mutta talveksi suljetut vuoristotiet olivat jo ajokunnossa.

Krookukset kukkivat vuorilla toukokuun ensimmäisellä viikolla.

Ainoat Montenegron tuliaiseni olivatkin Durmitorin yrtit. Niitä tuli ostettua useampaa sorttia. Durmitorin kansallispuiston sisäänkäynnillä on pieniä kojuja, joissa paikalliset ”luonnonvaratuottajat” myyvät kesällä tuotteitaan, kuten vuoriston yrttejä ja marjajalosteita. Koska kasvukausi oli vasta aluillaan, olivat kojutkin tietysti tyhjät.

*Ostin omat Kuća čaja perheyrityksen tuottamat yrttini (durmitorskicaj.info) ihan tavallisesta supermarketista.*

Igalon kylpyläkaupunki

Zablajakista jatkoimme matkaa halki Durmitorin upeiden maisemien. Ajoimme Sedlo Pass Route (P14) reittiä Pluzineen, ja sieltä takaisin rannikolle Herceg-Noviin, joka oli Jugoslavian aikana Montenegron alueen suosituin lomakohde. Sittemmin muut kohteet ovat ajaneet suosiossa ohitse, mikä tarkoittaa nykyään väljempiä katuja sekä rantoja. Uutta täälläkin rakennettiin ja turismin lisääntyminen näkyikin koko Montenegron rannikolla. Herceg-Novi oli mielenkiintoinen sekoitus uutta ja mennyttä aikaa. Toukokuussa siellä oli vielä hyvin rauhallista.

Koin itsekin Igalon hoitavan veden ominaisuudet uidessani Igalon lahdessa. Minulla on moninivelrikko ja uidessani kaikkiin sormieni ylimpiin niveliin tuli hoitoreaktiona niin kova kipu, että jouduin hetkeksi poistumaan vedestä.

Igalon kylpyläkaupunki (tai tarkemmin sanottuna Igalo), sijaitsee myös Herceg Novissa, aivan Montenegron luoteisosassa lähellä Kroatian rajaa. Igalo on kuuluisa Instituutti "Dr. Simo Milošević" -terveyskeskuksesta, joka on Balkanin suurimpia ja tunnetuimpia luonnonlääketieteen ja kuntoutuksen laitoksia. Instituutti perustettiin 1949, ja siitä on tullut tunnettu etenkin kroonisista sairauksista ja kuntoutuksesta toipuvien potilaiden keskuudessa.

Igalo on kuuluisa terapeuttisista mutahoidoistaan sekä mineraalipitoisesta vedestään, joita hyödynnetään laajasti erilaisissa hoidoissa. "Igalski peloid" eli terapeuttinen muta on peräisin läheisestä merenlahdesta ja on rikas mineraaleista ja orgaanisista aineista. Sitä käytetään mm. reumatismin, niveltulehdusten, ihosairauksien ja lihasvammojen hoitoon. Mutaa lämmitetään ja levitetään suoraan keholle, ja sen vaikutukset perustuvat sekä lämpöön että bioaktiivisiin aineisiin.

Alueen luonnonlähteistä saatava mineraalivesi sisältää mm. natriumia, kalsiumia, magnesiumia, sulfaattia ja bikarbonaatteja. Näitä käytetään erilaisissa kylvyissä, inhalaatiohoidoissa ja juomahoidoissa. Hyötyjä saadaan mm. hengitystiesairauksien, verenkiertoelimistön ongelmien ja hermoston vaivojen hoidossa.

Instituti Igalo oli aikoinaan osa Titon Jugoslavian terveysturismia ja toimi jopa valtionpäämiesten kuntoutuspaikkana. Balkanin sodan aikana/jälkeen siellä hoidettiin ilmeisesti myös sodassa vammautuneita lapsia. Nykyään instituutti tarjoaa lääketieteellistä kuntoutusta, fyysikaalista hoitoa, wellness-hoitoja ja terveysturismia. Tunnetaan erityisesti neurologisten, ortopedisten ja postoperatiivisten potilaiden hoidosta.

Herceg-Novissa rentouduin ja rauhoittelin hermostoa muutaman päivän Durmitorin retken päälle.

Myös Titon huvila sijaitsee Igalossa. Viralliselta nimeltään Villa Galeb ("Lokki"), on merkittävä historiallinen kohde Igalossa. Se rakennettiin vuonna 1976 Jugoslavian presidentin Josip Broz Titon kesäasunnoksi ja edustustilaksi. Villa Galeb suunniteltiin modernistisen arkkitehtuurin hengessä. Sen suunnitteli arkkitehti Milorad Petijević.

Nelikerroksinen rakennus kattaa noin 5 500 neliömetriä, ja sitä ympäröi 75 000 neliömetrin puistoalue. Villa oli suunniteltu majoittamaan 30 vierasta ja tarjoamaan mahdollisuuden lääketieteelliseen ja kuntouttavaan hoitoon, hyödyntäen läheisen Dr. Simo Milošević -instituutin palveluita.

Tito vieraili huvilassa virallisesti neljä kertaa. Ensimmäinen vierailu tapahtui vuonna 1977, ja viimeinen huhtikuussa 1979, jolloin hän oli paikalla Montenegron tuhoisan maanjäristyksen aikana. Titon vaimo, Jovanka Broz, vieraili huvilassa vain kerran.

Kohti Skutarijärveä

*Näkymä Mijela Traililtä järvelle. Toukokuussa lajikirjo oli huumaava.*

Herceg-Novista ajoimme Albanian rajalle Skadarjärvelle, jota Skutarijärveksikin kutsutaan. Skutarijärvi on Balkanin suurin järvi, joka sijaitsee yhdellä Montenegron suurimmista kansallispuistoista. Skutarin alue on erityisen tunnettu monimuotoisesta kasvillisuudestaan ja linnustostaan. Alueella on myös 20 luostaria, kirkkoa, kylää, linnoitusta ja muuta nähtävyyttä.

Myös Skutarijärvi on erityinen kasviympäristö, mutta todella erilainen kuin Durmitor. Skutarijärven ympäristö on tärkeä kosteikkoekosysteemi, joka tukee rehevää vesikasvillisuutta ja toimii siirtymäalueena eteläisempien ja pohjoisempien kasvilajien välillä. Skutarin luonto on yksinkertaisesti upean runsas.

Majoituimme kävelymatkan päässä Virpazarin kylästä. Aivan kylän keskustaan en suosittele majoittumaan. Jo toukokuussa pieni kylä täyttyi päiväretkeilijöistä sekä melkoisen aktiivisista paikallisista, jotka yrittivät kaupata palveluitaan, kuten veneretkiä järvelle. Sen sijaan voin lämpimästi suositella majapaikkaamme luonnon rauhassa B&B / mikroviinitilalla (Country House Djurisic / Airbnb).

Medicinal Herb Trail ja Orchid Trail reitistö Skutarijärvellä.

Mijela Trail on viehättävä vaellusreitti Skadarjärven alueella, lähellä Virpazarin kylää. Reitti tarjoaa monipuolisen kokemuksen luonnosta, historiasta ja upeista järvimaisemista. Reitti sopii hyvin perheille ja kaikille, jotka etsivät rauhallista ja luonnonläheistä vaellusta ilman suuria fyysisiä haasteita. Reitti tarjoaa myös mahdollisuuden tutustua alueen historiaan ja nauttia luonnon monimuotoisuudesta.

Reitin tiedot

Pituus: noin 3,3 km
Kesto: noin 1,5 tuntia
Noususumma: noin 100 m
Vaikeustaso: helppo–keskivaikea
Reittityyppi: kierros
Lähtöpiste: Virpazar, Bar

Isäntämme Marko piti meistä hyvää huolta. Hän on myös eräopas ja vei meidät veneellään järvelle katsomaan auringonlaskua, kun muut päivämatkailijat olivat järveltä jo poistuneet ja Virpazarin kylä rauhoittunut.

Viiniä Markon suvussa pitkään olleelta mikroviinitilalta.

Viininvalmistus Balkanin niemimaalla juontaa juurensa yli tuhannen vuoden takaa: ensimmäiset viiniköynnökset istuttivat tänne roomalaiset. Ajan myötä maahantuodut rypäleet muuntuivat ja synnyttivät paikallisia lajikkeita. Suosituimmat juomat valmistetaan punaisista Vranac- ja valkoisista Krstac-rypäleistä.

Järvellä näin ensimmäistä kertaa elämässäni pelikaanin.

Auringon laskut ja nousut olivat upeita. Skutarijärven ympäristö oli kuin Jurassic Parkista.

Markon luona tuntui, kuin olisi tullut vanhan ystävän luokse kylään. Marko toi jopa meille illallisen äitinsä ravintolasta. Paikalliseen tapaan valmistettua kalaa vihannesten kanssa sekä tietysti tilkka Marcon valmistamaa punaviiniä.

Ikävä jäi myös Ellie-koiraa, jonka Marco oli tuonut mukanaan kotikyläänsä Podgorican kaduilta.
Aamuisin Ellie odotti käppyrällä ulko-oven kynnysmatolla ja lähti perääni aamukävelyille. Hän juoksi perään ja tökkäsi nenällään pohkeeseen kertoakseen tulevansa mukaan. Surullisin silmin tuo pieni herkkä olento jäi katsomaan, kun pakkasimme tavaroita autoon ja lähdimme pois.

Rentoutumista viiniköynnösten katveessa. Tontille laski myös vuoristolähde, joten saimme juoda “oikeaa vettä”. Vesi virtasi kalliosta puroksi läpi tontin ja ihmettelin, kuinka paljon vettä vuoren sisältä virtaakaan. Kuivana kesäaikana lähdevettä kuulemma viedäänkin rannikolle.

Ennen kotiin paluuta ajoimme vielä pariksi päiväksi rauhoittumaan Lustikan niemimaalle. Nautimme luonnosta ja hiljaisuudesta vuosisatoja samassa suvussa säilyneellä vanhalla tilalla, joka oli kuin pieni kylä.

Tilaa on rakentanut jokainen sukupolvi palan kerrallaan. Nykyinen sukupolvi on tehnyt valtavan työn ja kunnostanut vanhaa kunnioittaen tilan upeaksi hotelliksi (**Klinci Village Resort)**.

Ruoka

Ruokaa ei sovi jättää käsittelemättä, se kun on yksi tärkeimpiä asioita matkustamisessa ja paikalliseen kulttuuriin tutustumisessa. Montenegrolainen ruoka oli tyypillistä Balkanin alueelle. Yksinkertaista ja herkullista, juuri sellaista, mistä pidän. Balkanilla syödään rustiikkista ruokaa - kalaa, lihaa, perunoita ja runsaasti kasviksia. Lempiruokaani ovat grillattu kala, vihannekset ja perunat, joten löysin hyvin itselleni ruokaa tällä reissulla. Söin paljon kalaa sekä tietysti melkein joka päivä shopskasalaattia.

Ravintola Zabljakissa oli täynnä eikä syyttä. Tarjolla oli puhdasta kalaa vuoriston vesistä.

Alkupalaksi juustoja ja muita herkkuja, kuten paikallista hunajaa, karpaloita ja oliiviöljyä.

En yleensä syö tonnikalaa, mutta tämä tuore tonnikala pinaatti-perunamuhennoksella Herceg-Novissa oli niin hyväa, että söimme samassa ravintolassa saman annoksen jopa kaksi kertaa.

Airbnb:ssäkin oli mukava valmistaa ruokaa hyvistä raaka-aineista, joita sai ihan tavallisesta marketista. Kananmunatkin olivat keltuaiseltaan sellaisia kuin kuuluisi olla - lähes punaisia.

Suojelu ja tulevaisuus

Montenegro on tunnustanut luonnon monimuotoisuuden arvon ja perustanut useita suojelualueita. Lisäksi maa on allekirjoittanut kansainvälisiä biodiversiteettisopimuksia. Rannikolla rakennettiin runsaasti uutta, vaikka vanhakin infrastruktuuri oli vähän huonosti hyödynnetty ja hylättyjä rakennuksia näkyi runsaasti. Toivottavasti Montenegro osaa kasvattaa turismiaan kestävällä tavalla. Tehokkaan suojelun ja kestävän matkailun avulla Montenegro voisi jatkossakin säilyttää asemansa yhtenä Euroopan monimuotoisimmista alueista.

Eri aikakausien kerrostumat ja valtavan pitkä historia näkyvät Balkanilla mielenkiintoisella tavalla. Balkanilta voi löytää vielä menneiden aikojen yksinkertaista elämää, omavaraisuutta, kulttuuria, kansallista identiteettiä, itsenäisyyttä (ja itsepäisyyttä). Kaupat ja virastot voivat hyvin olla pitkien pyhien yli kiinni jokaista kioskia myöten ja ihmiset silti pärjäävät. He viettävät aikaa yhdessä perheen kanssa ruokaillen ja käyvät rannalla töiden jälkeen rentoutumassa. Kaikki viljelivät pienissä puutarhoissaan jotain, ainakin sipulia ja perunaa.

Matkalla tuli kaipuu menneeseen aikaan ja ymmärsin, kuinka EU on vaikuttanut hiljalleen niin, että emme ole edes huomanneet olevamme yhtäkkiä osa Eurostoliiton monokulttuuria. Mitä suomalaisesta kansanperinteestä ja kulttuurista on arjessamme jäljellä?

2000-luvun lopussa kävin pari kertaa Kroatiassa. Tuolloin jo päätin lähteä Montenegroon, mutta niin vain vierähti 15 vuotta. Balkanin huuma jatkuu edelleen, joten seuraavaksi suuntana on Kosovo, Albania ja Korfu.

Montenegro, tuo pieni maa Balkanin sydämessä