Raakkuja elvyttämässä

Teksti ja kuvat: Kari Partanen

Tiedätkö, mikä on Suomen pitkäikäisin eläin ja voi elää jopa yli 200-vuotiaaksi? Eläin, joka elää elämänsä lähes paikallaan, vedessä ja siitä ravintonsa seuloen. Eläimen kuorien sisällä voi kehittyä harvinaisissa tapauksissa pienen kivensirun ympärille helmi, mistä eläin on saanut nimensäkin. Tämä on myös houkutellut vanhoina aikoina useat onnenonkijat etsimään itselleen onnea eläimen kuoret avaamalla.

Kysehän on jokihelmisimpukasta eli raakusta (margaritifera margaritifera).

Raakku on Suomessa erittäin uhanalainen laji, muualla Euroopassa äärimmäisen uhanalainen. Se on Suomessa taantunut voimakkaasti ihmistoiminnan, esimerkiksi juuri helmenpyynnin vaikutuksesta. Raakku rauhoitettiin helmenpyynniltä vuonna 1955, minkä jälkeenkin lajia on uhannut monivaiheinen ihmistoiminta, kuten voimakas metsien käsittely ja soiden ojitus.

JOKIHELMISIMPUKKA eli raakku

Huom! Raakkujen käsittely tai edes niihin koskeminen ei ole jokaisenoikeus, vaan vaatii erikoisluvan.

Jokihelmisimpukka vaatii elääkseen lähes luonnontilaisen sekä puhtaan joen. Suo- ja metsäojitukset ovat kuitenkin heikentäneet vedenlaatua ja raakun elinolosuhteita monella tavalla lähes kaikissa Suomen vesistöissä, vaikeuttaen siten myös raakun selviämistä.

Indikaattorilajina raakku kertoo paljon veden laadusta ja ekosysteemin terveydestä. Yksi yksilö suodattaa vuorokaudessa noin 50 litraa vettä, joten suuri esiintymä voi puhdistaa vettä todella paljon, ja ihan ilmaiseksi.

Raakkuja elää maassamme edelleen noin 155 erillisessä purossa tai joessa, mutta lisääntymiskykyinen se on enää vain näistä muutamassa.

Olen saanut tänä kesänä osallistua jokihelmisimpukkakantojen elvyttämiseen Koillismaan puroilla Metsähallituksen #LIFERevives-hankkeessa. Olen työryhmäni jäsenenä viettänyt ikimuistoista kesää kunnostaen pienvesiä jokihelmisimpukalle otollisemmiksi elää ja lisääntyä. Olemme mm. parantaneet raakun poikasvaiheiden elämää kuohkeuttamalla ja pehmentämällä virtavesien pohjaa, jotta poikaset pääsisivät pohjaan kaivautumaan.

Käytännössä kunnostustyö on ollut myös taimenen elinolosuhteiden parantamista, sillä lohikalat toimivat isäntäkalana raakun elämän alkuvaiheessa ja se on erittäin tärkeä vaihe koko raakun elämän aikana.

Taimenen kidukset tarjoavat raakun elämän ensimmäisenä vuotena kasvualustan raakun ”siemenelle”, glokidiotoukalle. Elettyään vuotensa kiduksissa toukka pudottautuu joen pohjaan ja tarvitsee silloin nimenomaan kuohkeaa pohjaa. Tämän jälkeen raakku aloittaa toivottavasti pitkän elämänsä joen pohjassa, ensin pohjasoraan kaivautuneena, sitten pohjaan kiinnittyneenä.

Koska me ihmiset olemme kaventaneet taimenenkin elinolosuhteita, olemme tämän kesän aikana parantaneet kalojen elinmahdollisuuksia mm. kiveämällä menneinä vuosikymmeninä perattuja uomia, rakentamalla suojapaikkoja kaloille, tukkimalla suo-ojia ja muokkaamalla puronpohjia taimenenkudulle otollisimmiksi.

Näiden toimenpiteiden ansiosta taimen voisi menestyä paremmin, ja sitä kautta myös raakulla olisi suuremmat mahdollisuudet lisääntyä yhä useammassa virtavedessä.

Kesäkuun alun ja elokuun kauniit sekä ötökättömät päivät kauniiden purojen ääressä ovat olleet melkoista juhlaa, ja olen tuntenut oloni etuoikeutetuksi saadessani tehdä tuota arvojeni mukaista työtä.

Työskentely heinäkuun runsaiden hyttysesiintymien ja viikkokausia jatkuneiden helteiden keskellä vaati tuon juhlan lisäksi kuitenkin paljon asennetta ja haastavien olosuhteiden sietokykyä. Minulle noista pahempi oli helle, sillä sitä ei päässyt pakoon muuten kuin kastelemalla päänsä purovedessä, joka sekin oli kaiken paahteen keskellä lämmintä ja helpotti yleensä vain hetken. Työnteko haastavissa olosuhteissa vaati myös kuntoa, ja sitä se myös paransi.

Kokonaisuus on kuitenkin ollut mahtava, ja nuokin pienet haasteet ovat osaltaan auttaneet kesän ”muistettavuudessa”. Tasapaksu ja helppo kesä pyyhkiytyisi helpommin mielestä, mutta nyt voin pohtia kesää myös noiden hankaluuksien kautta. Mutta loppujen lopuksi minun haasteeni ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, mitä tuo hieno laji, raakku, on monimiljoonaisen historiansa jälkeen kokemassa, kiitos meidän ihmisten ahneuden ja piittaamattomuuden.

Haluamme kuitenkin uskoa, että asialle on tehtävissä paljon ja tämän kesän jäljiltä itse tunnen saaneeni aikaiseksi paljon arvokkaita asioita tuon sympaattisen ja mahtavan eläimen hyväksi.